Rakennuskulttuurin inventointi

Rakennusinventoinnit luovat pohjan kulttuuriympäristön hoidolle kunnissa. Rakennuskulttuuria on Suomessa inventoitu 1960-luvulta lähtien. Tuolloin valmistuivat ensimmäiset seutukaava-alueittain laaditut inventoinnit. Varhaisimmat kartoitukset tehtiin vaihtelevin menetelmin. Vuonna 1972 museovirasto laati yhtenäiset inventointilomakkeet, joita on sitten sovellettu koko maassa. Nykyisin inventointityötä tehdään kunta- ja kaavakohtaisten inventointien lisäksi sekä seutu- että valtakunnan tasolla. Seutukaavaliittojen inventoinneista laadittiin ensimmäinen valtakunnallinen yhteenveto v. 1979. Inventointien todettiin olevan hyvin eri perusteilla laadittuja. Museovirasto laatikin v. 1984 inventointioppaan, jonka tavoitteena oli yhtenäistää rakennuskulttuurin luettelointimenetelmät.

Valtakunnan tasolla valmistui museoviraston ja ympäristöministeriön toimesta yhteinen julkaisu valtakunnallisesti merkittävistä kulttuurihistoriallisista ympäristöistä v. 1993. Inventointi sisältää tiedot
n. 1 800 kohteesta, joista noin puolet on maatalouteen liittyviä. Tiedot ovat 442 kunnasta ja valtakunnallisesti arvokkaita kohteita on keskimäärin neljä kuntaa kohden. Pohjois-Savon 88 kohdetta on esitelty Pohjois-Savon ympäristökeskuksen sivuilla.

Vuonna 1992 valmistui myös luettelo valtakunnallisesti arvokkaista maisemista. Edellisessä inventoinnissa on Kuopion läänistä kohteita 88 sisältäen n. 150 rakennusta, sekä jälkimmäisessä kahdeksan arvokasta maisemakokonaisuutta, joista Lapinlahden Väisälänmäki on myös valittu yhdeksi 27:stä kansallismaisemasta.

Edellisten lisäksi on tehty valtakunnallisia inventointeja museoviraston ja ympäristöministeriön toimesta mm. vanhoista teollisuusympäristöistä, tehdasrakennuksista, rautatieasemista, pappiloista ja meijereistä.

Kuopiossa ensimmäinen läänikohtainen inventointi valmistui v. 1977 ja siinä on 477 kohdetta. Osa kohteista on merkitty suojelumerkinnällä vahvistettuihin seutukaavoihin. Inventoinnin toteutti seutukaavaliitto yhdessä maakuntamuseon, taidetoimikunnan ja maakuntaliiton kanssa.

Kuntakohtaisia inventointeja oli tehty jo aikaisemmin, mutta järjestelmällisemmin työ aloitettiin kuitenkin vuonna 1985 uuden rakennussuojelulain tultua voimaan. Ensimmäinen kuntainventointi valmistui Varkaudessa vuonna 1980. Nyt inventoinnit on koko kunnan osalta tehty 23 kunnassa. Inventoinnit on suoritettu yleensä kesäisin opiskelijatyövoimin. Työhön on käytetty keskimäärin kaksi kesäkautta. Inventointeja on ohjannut läänin kulttuuriympäristöhoidon yhteistyöryhmä, joka on järjestänyt myös vuosittain koulutustilaisuuksia inventoijille.

Tähän mennessä Pohjois-Savossa on inventoitu n. 4300 rakennusta, josta 1/4 on kaavaalueella ja 3/4 haja-asutusalueella. Viimemainitut ovat pääosin maatilojen päärakennuksia pihapiireineen. Maaseudun rakennusperinnettä edustavat lisäksi, vaikkakin harvalukuisina, kartanot ja torpat. Myös ns. kylmät tilat edustavat maaseudun kulttuurihistoriaa.

Inventointien tulisi kuulua osana yleiskaavan perusselvityksiin.

Pohjois-Savossa on jäljellä ennen v. 1940 rakennettuja rakennuksia 15 % nykyisestä rakennuskannasta. Inventoitujen rakennusten lukumäärä vaihtelee kunnittain 50 ja 700 välillä. Lukumääräerot johtuvat kuntien koosta tai inventointityöhön käyettävissä olleista resursseista. Inventoinneissa on pyritty mahdollisimman laajaan kartoitukseen, jotta vielä jäljellä olevista kohteista saataisiin kuva kunnan ja koko alueen taloudellisesta ja muusta yhteiskunnallisesta kehityksestä.

Pohjois-Savo on ollut ja on edelleen maatalousvaltainen alue ja se näkyy myös inventointien tuloksissa. Maatalouteen liittyviä rakennuksia on inventoiduista rakennuksesta yli puolet. Tavoitteena on ollut saada kuntaa kohden 5 - 10 maatilan rakennusryhmää inventointeihin ja sen jälkeen korjauksen piiriin ja se tavoite näyttää toteutuvan. Sen sijaan vanhemman rakennuskannan, torppien ja erityisesti savupirttien löytäminen on tuottanut ongelmia. Uhanalaista rakennuslajia edustaa myös ns. kylmien tilojen kohteet, jotka ovat tyypillisiä Pohjois-Savolle sodanjälkeisessä rakentamisessa. Kirkonkylien ja kaupunkien reuna-alueille rakennetut rintamamiesasuntoalueet ovat säilyneet suhteellisen hyvin ja pääosin niistä on tullut peruskorjattuina arvostettuja asuntoalueita. Pensasaitoineen ja täyteen mittaansa kasvaneine puineen ne muodostavat arvokkaita miljöökokonaisuuksia.

Maatalouselinkeinoon liittyvistä rakennuksista meijerit ja myllyt ovat myös alkuperäisessä muodossaan vähissä. Pieniä tilakohtaisia vesimyllyjä on jonkin verran korjattu, mutta kylä- tai kuntakohtaiset myllyt ovat suurelta osin joko tyhjillään tai purettu. Meijerit ovat tyypillisin ryhmä rakennuksia, joita tuotannon tehostamisen myötä on moneen kertaan laajennettu ja kiristyvässä kilpailussa jouduttu lopulta sulkemaan. Useille meijereille on löytynyt uutta käyttöä työ- tai palvelutiloina.

Maatalouteen liittyvä Pohjois-Savon melko harvalukuinen kartanokulttuuri on säilynyt melko hyvin ja rakennukset ovat koostaan huolimatta pidetty hyvässä kunnossa. Osittain käyttötarkoitus on muuttunut (Salahmin kartano, Rautalampi Karjalankartano). Kartanoksi luokiteltava Itikan tilan päärakennus Peltosalmella on suojeltu rakennussuojelulailla.

Teollistumisperinteestä kertovia ruukkeja on Pohjois-Savossa useampia. Ruukkien tilanteesta on kerrottu luvussa 2.7.Teollisuusympäristöjä.

Kirkonkylien rakennuskannan muuttuminen on ollut keskustojen osalta melko totaalista. Kaupalliset rakennukset ovat muuttuneet tasakattoisiksi marketeiksi ja vain siellä, missä keskustan painopiste on muuttunut uuteen paikkaan vanhaa rakennuskantaa on ainakin osittain säilynyt (Lapinlahti, Nilsiä, Kiuruvesi). Pankkien suhteellisen hyvä-kuntoisiakin rakennuksia purettiin ja pankkikriisin seurauksena etsitään nyt uusille tyhjilleen jääneille rakennuksille käyttäjiä. Sama koskee usein myös ylimitoitettuja valtion ja kuntien virastotaloja.

Kirkot ovat säilyttäneet paikkansa kyläkuvassa ja kirkkojen ympäristötkin ovat säilyneet melko hyvin siitä huolimatta, että uusittu taajamatieverkko usein sivuaa juuri kirkkorakennuksia. Pappilat ovat sen sijaan papiston kokonaispalkkaukseen siirtymisen jälkeen jäämässä pois alkuperäisestä käyttötarkoituksestaan. V. 1994 tehdyn selvityksen mukaan läänin 77 pappilasta oli osassa käyttötarkoitus muuttunut tai muuttumassa. Alkuperäisessä käytössä pappilana oli kolmasosa, vaikka 73 % pappiloista on edelleen seurakuntien omistuksessa. Kokonaan tyhjillään oli yksi pappila.

Kaupungeissa keskusta-alueiden muuttuminen on ollut myös rajua. Lopputulosta on kuitenkin pitänyt kirkonkyliä paremmin koossa säännöllinen, yleensä ruutukaavoitettu katuverkosto ja ainakin osittainen kiinnipitäminen yhtenäisyyden vaatimuksesta ja ns. räystäyslinjasta. Kuitenkin esim. kaupan vaatimus sijoittaa toiminnat kadun tasoon yhteen kerrokseen on tuonut ikäviä aukkoja keskeiseen kaupunkikuvaan (Iisalmi, Suonenjoki, Kiuruvesi).

Kaupunkikeskustan puiset asuntoalueet ovat muuttuneet lähes kauttaaltaan kerrostaloalueiksi, joilla erityisesti elementtitalot rumentavat näkymiä. Kuopiossa on saatu ns. kaavallisella suojelulla muutamia ruutukeskustan puutaloja säilymään asuntokäytössä. Varkaudessa puunjalostusteollisuuteen liittyvä Kosulanniemi johtajien huvila-alueena ja Kommilan muutama työväen asuntokortteli on säilynyt, vaikkakin kovan kädenväännön tuloksena. Alueet muodostavat erinomaisen parin kaupungin sosiaalisesta kerrostumisesta ja asumisenhistoriasta.

Lähteet
Rakennuskulttuurin luettelointi, julkaisu 15. Museovirasto

Rakennettu kulttuuriympäristö, Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt, Museovirasto, Ympäristöministeriö. 1993

Maisemanhoito, Maisema-aluetyöryhmän mietintö I. Ympäristöministeriö 1992

Arvokkaat maisema-alueet, Maisema-aluetyöryhmän mietintö II.
Ympäristöministeriö 1992

Kansallismaisema, Ympäristöministeriö 1993

Pohjois-Savon kulttuurihistorialliset rakennussuojelukohteet, Kuopion museo,
Kuopion läänin taidetoimikunta, Pohjois-Savon maakuntaliitto, Pohjois-Savon seutukaavaliitto,1977

Onni Hyvönen: Pohjois-Savon työväentalot, 1988

Kuopion läänin pappilat, Historiaa ja nykypäivää, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo 1995

Helena Björk: Kuopion läänin pappiloiden toimenpideohjelma, 1994

Tuulikki Miettinen, Erkki Kaijalainen, Maisa Siirala:
Pohjois-Savon vanhat vesirakenteet, Vesi-ja ympäristöhallituksen monistesarja, 1994

Sivu päivitetty 28.2.2005