|

Vanhoja kuvia Riistavedeltä
selaa kuvia >
Verkkonäyttelyn
valokuvat on tallennettu Kuopion kulttuurihistoriallisen museon
valokuvakokoelmaan Riistavesi-seuran jäsenten ja paikallisten
asukkaiden kotialbumeista sekä Riistaveden palvelukeskuksesta.
Riistaveden elämänmenosta ja paikoista kertovat valokuvat
ulottuvat 1900-luvun alusta 1960-luvulle. Kuvatekstit on koottu
valokuvien lahjoittajien kertomuksista sekä osittain lainattu
valokuvateoksesta Yhtä puolta riistaveteläiset venneenvetäjät,
1991.
Verkkonäyttely syntyi Kuopion kaupungin vanhustyön ja
kulttuuritoimen yhteisen kehittämishankkeen yhtenä tuotoksena. Uudet
pätevyydet -kehittämishanke alkoi keväällä 2004 ja sen tavoitteena on
luoda kulttuurin ja vanhustyön välille sellaisia toimintaverkostoja ja
toimintamalleja, joissa vanhukset ovat itse aktiivisina osallistujina
ja tekijöinä.
Riistaveden palvelukeskus on mukana "Museon matkalaukku"
-osahankkeessa, jonka toteuttajina ovat Riistaveden palvelukeskus,
Riistavesi-seura ja Kuopion kulttuurihistoriallinen museo yhteistyössä
paikallisten vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Hankkeen myötä herätellään
vanhusten muistoja ja tarinoita omasta kotiseudustaan ja
elinympäristönsä tapahtumista verkkonäyttelyn valokuvien avulla.
Myös valokuvien keruu Riistaveden kotihoidon asukkailta toimi
muistelutilanteena.
Kuva yllä: Ryönän Kaariniemi, Kuopion kulttuurihistoriallisen museon kuva-arkisto.
Tekijät: Jonna Forsman Sanna Nissinen Timo Sirviö Marketta Uusitalo
Sivu päivitetty 20.4.2005 |