Ranivaara, Jorma

RANIVAARA, JORMA Rouva Korhosen tapaus, WSOY 1999

Oululaisen käsityönopettajan ja yksinhuoltajaäidin, Sari Korhosen elämää mullistuu, kun hän saa kirjeen ihmeellisestä mieheltä Kuopiosta.

Arvoisa rouva

Eräs ystäväni kuuli viestinne senssiohjelmasta ja nauhoitti sen ja toimitti nauhan minulle. Hän ei ole saanut keskeneräistä omakotitaloa myydyksi kenellekään. Siitä syystä hän on päättänyt naittaa minut sopivan naisen kanssa, jotta minun olisi pakko ostaa perheasunto. Hän on täysin vakuuttunut, että te olette minun tuleva vaimoni. Hän on myös ennustanut, että meille syntyy ensi keväänä identtiset kaksostyttäret.

Olen ammatiltani verotarkastaja. Pituus 182 cm ja paino 76 kg. Olen ollut kerran naimisissa, mutta vaimoni piti minua hulluna ja jätti minut. Hulluna hän piti minua siksi, että kyttäilin kesät ja talvet lintuja piilokojussa kameran kanssa. Tunnen mainitsemanne linnut, vaikka siperialaista kultasirkkua en ole koskaan nähnyt.

Asun pienessä kaksiossa ja yleensä olen tähän aikaan viikosta mökilläni noin kuudenkymmenen kilometrin päässä täältä. Mökki on yksinäisellä paikalla, naapureita ei ole kovin lähellä, mutta vastakkaisella rannalla on yksi ja järven toisessa päässä on vanha maalaistalo.

Järvellä pesii kaulushaikara, jonka ääni on niin kuin puhaltaisi pulloon. Syksyisin tulevat joutsenet neljänkymmenen linnun parvina. Tontillani on myös vanha Kalle-Mustilaisen rakentama aitta, josta näkee soistuneelle niitylle, jolla pesii kurkipariskunta. Naaraalle olen antanut nimeksi Kaunis Veera kunnioittaakseni entisen avioliittoni muistoa. Kauniin Veeran ja sen puolison keväinen soidintanssi on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Tästä tulikin mieleeni, tai saattaa olla niinkin, että tähtäsin tähän koko ajan yrittäessäni tehdä teihin vaikutuksen, että jos poikkeaisitte tänne tanssiviikolle. Tarkoitan Kuopio tanssii ja soi -tapahtumaa. Täällä nimittäin miehet pomppivat näyttämöllä kirkkaissa valoissa munasillaan ja katsomot ovat täynnä homoja, mutta me voisimme mennä katsomaan Kirsi Monnin Für Valeska -esitystä. Ennakkotiedoista olen päätellyt Valeska Gertin olleen niin kamalan näköinen akka, että hänet olisi varmasti valittu Tornion markkinoilla maailman rumimmaksi naiseksi, jos olisi osallistunut kilpailuun. Tanssitaiteesta en muuten ymmärrä yhtään mitään, mutta pidän kuitenkin sen katselemisesta, eli jollakin tasolla sittenkin ymmärrän. Odotan vastaustanne, mutta jo ennen sitä menen varaamaan liput.

Risto Raatikainen
Kuopio

RANIVAARA, JORMA: Ihmeellisiä ihmisiä, WSOY 1994

kertomukset

Vilkman ja Juliet Cuthbertin vyötäröfaktori

Vilkman kävi aina Emigrant’s Pubissa. Hän tutustui erilaisiin ihmisiin, kuten entiseen verkatehtailijaan ja itkevään mieheen, joka oli käynyt vuonna 1990 ottamassa valokuvan luovutetulle alueelle jääneestä isänsä omistamasta tiilitehtaasta, ja joka oli nuoruudessaan puolustanut Viipurin kaupunkia viimeiseen asti ampumalla konekiväärillä Kivisalmen sillan juuresta kohti puna-armeijan voittamattomia joukkoja. Vilkman tutustui myös erääseen rikostutkijaan, joka oli ryhtynyt intensiivisesti tutkimaan alkoholin olemusta, ja nuorehkoon mieheen, joka valmisteli Emigrant’s Pubissa, ja myöhemmin ravintola Sampossa, väitöskirjaa panssarilaiva Ilmarisen tuhosta, ja myöskin hän tutustui Manchesterin kaupungista kotoisin olevaan ja Belgian ja Tanskan kautta Suomeen saapuneeseen strip-tease-tanssijattareen, jonka ammatti kiehtoi Vilkmania suuresti jo siksikin, että siinä reidet vahvistuivat.
Samassa pubissa hän eräänä päivänä tapasi apulaisosastonhoitaja Hilkan, joka istui ikään kuin sattumalta hänen viereensä. Vilkman arvioi Hilkan vyötäröfaktoriksi 92-62-94. Kun Vilkman oli arvioinut vyötäröfaktorin ja ihastunut siihen, hän ehdotti Hilkalle välittömästi sukupuolisuhteen aloittamista. Hilkka nielaisi ja katsoi Vilkmania silmät pyöreinä renkaina. Vilkman pelkäsi saavansa tuopista päähän, mutta Hilkka alkoikin nauraa ja sanoi:
”Olipa suorasukainen ehdotus.”

Kammosen viimeiset hetket

- Ensirakkautta ei voita mikään, entinen kapteeni sanoi.
- Helsingistäkö löysit nykyisen vaimosi?
- Koneistetut portaat nostivat tämän jyväskyläläisnaisen,
Anjan, luokseni Helsingin kaupungissa. Riittaan Anjaa ei ole koskaan voinut verrata. Riitassa oli luovuutta. Kerran, silloin asuimme jo Kuopiossa, esimerkiksi rakastelimme Riitan kanssa Väinölänniemen urheilukentän lipunmyyntikojussa HJK:n ja Kupsin pelin aikana.
- Miten peli päättyi? entinen konstaapeli kysyi.
- Yksi - yksi.
- Kupsilla alkoi jo silloin mennä huonosti, entinen kapteeni sanoi.
- Vaimoni Anja on alusta lähtien ollut minulle väärä nainen, Kammonen sanoi. - Tiesin sen jo ennen kuin olin tavannut hänet.
- Markkinat olisi hyvä nähdä, entinen liikkeenharjoittaja sanoi.
- Minä menen soittamaan taksin, Kammonen sanoi.
Taksin odottaminen kesti kauan, mutta taksi tuli. Miehet istuivat kyytiin. Matka hämärän lumisateen läpi kesti vain muutaman minuutin. Ajon aikana Kammonen kertoi, että hän oli tavannut kerran ensirakkautensa Riitan aviomiehen hotelli Atlaksen ravintolassa. Kammonen olisi halunnut keskustella Riitasta syvällisesti ja kaipuuta tuntien. Mies oli kuitenkin suhtautunut häneen äärimmäisen viileästi, vaikka hän oli tarjonnut miespoloiselle viskin. Lopulta miesraukka oli pyytänyt tarjoilijatarta tuomaan pistoolin ja vastannut tarjoilijattaren ihmettelyyn: “Minä ammun tuon limaisen hyypiön.“ Mies oli osoittanut Kammosta sormellaan sekä kirskuttanut hyvien tapojen vastaisesti hampaitaan ja puristellut käsiään uhkaavasti nyrkkiin. Kammonen oli poistunut mustasukkaisen hölmön pöydästä ja hymyillyt säälivästi.

Taksi pysähtyi ja herrat seisoivat kohta torin reunassa tuulessa ja lumipyryssä. Torilta kuului kovaa huutoa. Torikauppiaat myivät lampunvarjostimia, turkiksia, broilereita, leikkikaluja, ilmapalloja, karvahattuja, takkeja, suksia, hiilihankoja, laukkuja, kenkiä, patoja, kattiloita, haitareita, kalakukkoja ja paistettua makkaraa. Ihmiset kulkivat kumarassa kylki edellä tuuleen.

Sivu päivitetty 28.4.2004