|
Mollberg, Eira
MOLLBERG, EIRA Vakuuslapset, Otava 1999
Taiteilijaperheen ristiriitaista ja raadollista elämää lapsen ja nuoren silmin kuvattuna. Mukana kuopiolaista sukutarinaa.
Kuopion kaupungin Savonia-kirjallisuuspalkinto 2000.
Kaupungissa ei saa mennä pihalta omin
päin minnekään. Ei apulainen huomaa, jos kuitenkin otan pyörän ja
ajelen vähän. Kiidän alas mäkeä. Ihanaa. Vauhti lepattaa otsallani.
Tästä ei puhuta äidille eikä isälle. Vielä vähän ja ihan kohta käännyn
takaisin kotiin.
Pyörän kumi osuu lasinpalaseen ja lennän raisusti satulasta päin asfalttia.
Makaan kadulla ja yläpuolellani näen
mustilla huiveilla päänsä peittäneitä körttimummoja. He auttavat minut
ylös ja äsken tyhjän kadun täyttää savolaisten akkojen pajatus ja
siunailu. Naiset ovat pelmahtaneet paikalle kuin haaskalinnut ja
kaakattavat ympärilläni vaatteitani suorien. He saattavat minut aina
kotiin saakka. Vaikka en minä saattajia kaipaa, pärjäisin kyllä. Onko
nyt varmasti kaikki kunnossa laps raukka?
Minä en vastaa, koska minähän en
mikään raukka ole alkuunkaan. Pyöräilen niin ettei yksikään
neljävuotias ja minä osaan luistella lujempaa kuin pojat koska minua ei
kuulkaa vauhti hirvitä. Menisitte siitä päivittelemästä ja
surkuttelemasta. Naiset lukevat umpimielisen katseeni, tiukaksi
viivaksi suljetun suuni ja otsaan ilmestyneet kurtut kivuksi ja
huolehtiminen jatkuu aina siihen asti kun seisomme rappukäytävässä ja
isä tulee avaamaan oven.
Taiteilija Teuvo Böhm, paikkakunnan
kuuluisuus, henkilö, jonka nimi on jo ehtinyt kantautua körttipiireihin
saakka. Tässä heidän edessään ilmielävänä seisoo mies, jonka tauluista
näkee, että hän kuvaa kansaa sisältä käsin, osaa katsella sitä heidän
omilla silmillään.
Naisten käytös muuttuu hetkessä. Koen
räpäyksen, joka tulee vuosien kuluessa vastenmielisellä tavalla
tutuksi. Näen muodonmuutoksen, joka läpäisee isäni taikapiirin sisään
astuvat ihmiset. Hiljaiset muuttuvat puheliaiksi tai äänekkäistä tulee
harkitsevia.
Körttinaiset melkein niiata niksauttavat kunnioituksesta. Ei nyt aivan piispa, mutta melkoinen mies kuitenkin.
Minua suututtaa. Minua vihastuttaa.
Raivostuttaa. Ärsyttää. Pitäkää vihaamiskilpailut, niin pääsen
palkinnonjaolle. Minua raivostuttaa naisten maireus ja isän mielihyvä
ja se, ettei hänelle jää ihailun keskellä aikaa vilkaista minua. Vielä
kenkiä riisuessa jaksan vihat huivipäiden lässytystä.
- Voe, voe, kyllä mahto pientä ressua sattua pahan kerran.
Sivu päivitetty 28.4.2004 |
