pohjois-savon muisti / Taide / Kirjallisuus / Kuopio kirjoissa / Kaunokirjallisuutta Kuopiosta / Koponen, Lassi

Koponen, Lassi

KOPONEN, LASSI Tossun talvisota, WSOY 1984

Kertomus 13-vuotiaan Tossu Turusen elämästä Kuopion Snellmaninpuiston ympäristössä ja maalla Kurkimäessä vuonna 1939. Sotaisasta aiheesta ja kodin tuhoutumisesta pommituksissa huolimatta kirjassa on valoisa huumorin ja herkullisen savolaismurteen värittämä sävy.

Omituinen, jonkinlainen kateudentapainen tunnekin vaivasi mieltä. Ihan kuin jotkut vanhemmat pojat olisivat voittaneet suuret urheilukilpailut ja hän Ekon kanssa olisi katsomassa palkintojenjakajaisia. Sankarivainaja oli kaikkien kunnioittama ja kaikkien surema, sankarivainaja toi kunniaa perheellensäkin. Sankarihautajaisten juhlavassa surutilassa Tossu ennätti jo toivoa voivansa kaatua rintamalla. Mieleen nousivat koulussa ulkoa päntätyt Sotilaspojan säkeet:

      Kun viisitoista vuotta vaan
      ma kerran täyttää saan,
      samaanpa käyn ma taisteluun
      ja nälkään, kuolemaan.
      Miss’ ankarammin luodit soi,
      taajimmin tulta salamoi,
      en sinne käymätt’ olla voi
      tiet’ isäin astumaan.


Hautajaisten harras juhlallisuus ja arvokkuus sekä tunteisiin sattuvat sanat ja musiikki panivat nieleksimään. Pala kurkussa ja kyynel silmäkulmassa pojat seurasivat kaupungin ensimmäisten sankarivainajien hautaamista. Arkut laskettiin maan poveen, kunnialaukaukset kajahtivat, suojeluskunnan mieslaulajat lauloivat juhlavasti. Tossun vetinen katse osui hautausmaan vanhoihin kuusiin. Sankarivainajien vartijajoukoiksi jäisivät nämä puut, niiden oksien suojassa kaatuneet saisivat levätä.
Kuolema oli sinä päivänä tehnyt juhlamatkan.

KOPONEN, LASSI Mölymäen veijarit, WSOY

KOPONEN, LAURI J. Veijareiden valistusaika, WSOY 1982
Katso: Kuopio-kuvaus kaunokirjallisuudessa

KOPONEN, LASSI Pusun pojat pinteessä, WSOY 1985

Iikka, Esa ja Janne ovat Puistokoulun - kuopiolaisen keskikaupungin kansakoulun - kuudesluokkalaisia. Opettaja Puustinen, Pusu, kutsuu pojat kesällä huvilalleen marjatalkoisiin. Kommelluksitta ei matka suju, Pusun pojat joutuvat pinteeseen, miten he sieltä selviävät? Vastaus löytyy kirjasta.

Ei ollut Pusu unohtanut poikia. Leppävirta Kakkosen eteen hölkätä kapisti kohta issikka, jonka kyydissä istui opettaja Puustinen kimpsujen ja kampsujen seassa. Pusulla oli päässä vaalea kesähattu, jostain vinnin naftaliinipussista se oli varmaan siepannut sellaisen entisaikaisten herrojen koristuksen päähänsä. Pusu näytti kesäasussaan ihan pormestarilta. Se oli jotenkin paljon arvokkaamman tuntuinen kuin talvella koululuokassa.
“Ptruu“, ajuri sanoi hevoselleen, tosin ihan turhaan, sillä vossikkahevoset osasivat kyllä pysähtyä laivarannassa komentamatta.
“Jassoo“, opettaja Puustinen sanoi, “siellähän ne minun kesärengit jo pasteerailevatkin.
“Päivää“, sanoivat pojat, “tällä Leppävirta Kakkosella sitä?“
“Tälläpä tällä, tämä kaunis höyryalus se viepi meidät Suomi-neidon suviseen helmaan.“ Kun Pusu oli hyvällä päällä, sen puhe alkoi muuttua runolliseksi.
“Tulkaapas, pojan kansan urhokkaan, kantamaan näitä tavaroita laivaan. Mutta varovasti, varovasti, sillä monissa pakkilaatikoissa on lasisia hillo- ja marjapurnukoita. Ja varjelkoon meitä poikapoloisia taivas, jos rouva Puustinen löytää näistä laatikoista särkyneitä astioita!“
Kun pojat kantoivat Pusun roippeita laivan yläkannelle, Iikka arveli:
“Näissä on nyt niitä purkkeja, jotka meidän on täytettävä marjoilla. Pusu on varmaan hukkumaisillaan herukoihin.“
“Onneksi ei tarvitse mennä mustikkametsään kykkimään“, Esa sanoi. Siitä Janne ei ollut ollenkaan varma.
“Älähän vielä onnittele. Mistä sen tietää, mitä marjoja se4 vielä poimittaa.“
Pusu sanoi oleskelevansa laivamatkan aikana enimmäkseen yläkannen salongissa, mutta poikia se kehotti pysymään mieluummin alakannella, etteivät nämä olisi ihmisten jaloissa. Ihmisillä se tarkoitti kaupungin herrasväkeä, joilla oli tapana miehittää yläkansi, kun taas rahvas majaili alakannella. Kun loppukesästä ei matkustajia ollut enää ruuhkapäissä, olisi herrakannelle vielä kolme poikaa hyvin mahtunut.
“Mutta ensin tämä herraseurue nautiskelee limonaadit ja ostaa piletit“, Pusu lausuili. Sitten se vei pojat laivan keittiön luukulle ja tilasi punaista limonaatia, kahvia ja pumpernikkeleitä. Itse se joi kahvia, mutta pojat saivat limonaatipullon mieheen. Pusu oli reilulla tuulella.

Sivu päivitetty 28.4.2004