Pappilakulttuurista

Uskonpuhdistuksen jälkeen pappilasta oli kehittynyt isäjohtoisen, kristillisen ja porvarillisen elämän vertauskuva. Pappilaa alettiin pitää kristillisen kodin esikuvana. Suomalaisissa pappiloissa oli kehittynyt omaleimainen pappilakulttuuri 1700- ja 1800-luvuilla. Pappi oli monissa pitäjissä ainoa säätyläinen, joten papin perhekunta muovasi kansan käsitystä "herroista". Iisalmen seudulla asui tuolloin tavallista enemmän myös muita säätyläisiä. Pappila oli esikuvallinen maanviljelyssä (suoviljelyn suosiminen), taloudenhoidossa (puutarha) ja rakennuskulttuurissa (tekniikka ja tyylisuunnat) - uutuudet levisivät kartanoista pappiloihin ja vähitellen pitäjälle.

Seurakuntalaisten velvollisuus rakentaa papilleen asunto periytyi Suomessa jo katoliselta ajalta. Kunnollisen asunnon ja muun toimeentulon turvaaminen papille oli seurakuntalaisten kunnia-asia. Pappilan koko ja ulkonäkö mittasivat samalla koko seurakunnan vaurautta ja suuruutta. Pappien vaatimukset suurenivat jatkuvasti. Seitsemän huoneen rakennusvelvollisuus oli 1400-luvulta lähtien paisunut seitsemän rakennuksen ryhmäksi.
Alun perin seurakuntalaisten omaa asumistasoa vastaava pappila alkoi vähitellen muistuttaa kartanoa sekä näöltään että tavoiltaan. Samalla seurakunnan rasitteet kasvoivat suuremmiksi, mikä aiheutti ristiriitoja. Tutkimuksessaan suomalaisesta pappilasta Juhani Ahon kuvaamana Katri Pyykkönen kiteyttää kehityksen:

“Aho kuvaa kolmea erilaista pappilaa - savupirtin, apupapin punaisen tuvan ruispellon keskellä ja taitekattoisen kartanon puutarhoineen - ja tulee samalla piirtäneeksi suomalaisen papin virkatalokehityksen 1600-luvulta 1800-luvulle.”

Pappisihanne joutui 1800-luvulla valinkauhaan sääty-yhteiskunnan murtuessa. Herätysliikkeet levisivät ensin alemman papiston keskuuteen ja heidän kritiikkinsä kohdistui valistusajan järkiperäisiä ihanteita ja säätyläisten maallisia elämäntapoja noudattavaan ylempään papistoon. Kunnalliset ja seurakunnalliset tehtävät erotettiin
toisistaan 1860-luvulta alkaen ja papisto keskittyi hengellisiin asioihin. Pappila lakkasi olemasta yleisten asioiden toimisto ja pitäjän herrasväen kohtauspaikka. Romaaneissaan Aho kuvaa myös näitä pappilakulttuurin muutoksia.

Sivu päivitetty 28.4.2004