Asuminen Savontien työläisasunnoissa

Työväenasuntomuseo sijaitsi Niittylän puutalokorttelissa, jonka A. Ahlström Oy rakennutti työntekijöilleen 1920-luvulla. Työväenasunto- museo avattiin vuoden 1991 asuntomessujen yhteydessä. Museo suljettiin syksyllä 2005. Videolla on vielä mahdollisuus tutustua työväenasuntomuseon 1920-, 1940- ja 1960-lukujen asuntoihin, jotka kertoivat elävästi ja havainnollisesti asumisen, elämisen ja sisustuksen muutoksista.

Niittylän työväenasuntomuseon esittelyvideo
Koska työväenasuntomuseo on suljettu, videolla kerrottu tieto avoinnaoloaikojen osalta ei pidä paikkaansa.

Ohjeet

Video, Windows Media Video -formaatissa, kuvakoko 320x240, tiedoston koko 18 Mt
Video, MPEG-1 -formaatissa, kuvakoko 352x288, tiedoston koko 18 Mt
Video, Ogg Theora -formaatissa, kuvakoko 640x480, tiedoston koko 43 Mt
Video, Ogg Theora -formaatissa, kuvakoko 720x576, tiedoston koko 84 Mt

Creative Commons lisenssi: Nimi mainittava - Ei kaupalliseen käyttöön - Sama lisenssi 1.0




Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons lisenssi.

Asuminen teollisuusyhdyskunnassa

A. Ahlström Oy:n tulo paikkakunnalle merkitsi teollisuuden toiminnan voimakasta nousukautta. Puunjalostusteollisuus kehittyi, ja työvoiman tarve lisääntyi. Paikkakunnan väkiluku kasvoi nopeasti. Vuonna 1900 Varkaudessa oli 2 546 asukasta. Vuoteen 1920 mennessä se nousi 4 715 henkeen. Työntekijämäärän nopea kasvu aiheutti lisääntyvää asuntojen tarvetta. Walter Ahlström ryhtyi suunnittelemaan teollisuustaajamaa aikakauden ihanteiden mukaisesti, hallitun kasvun periaatteella.

Asuntokasarmeja, puutalokortteleita ja asuntoetuja
Teollisuusyhdyskunnan asuminen muodostui aikaisemmista perinteistä poikkeaviksi. Asuntoja hankittiin ja saatiin uudenlaisten arvottamisperusteiden mukaan. Myös teollisuuslaitokset ryhtyivät järjestämään työntekijätarpeen tyydyttämiseksi.

Varkaudessa vuosisadan alun asuntotuotanto tapahtui pääasiassa teollisuuden rakennustoiminnan kautta. Yleisenä käsityksenä oli ajatus asuntoedusta. Asunnot olivat edullisia vuokraltaan sekä lämmön ja sähkön osalta. Toimihenkilöt eivät maksaneet vuokraa ja saivat korvausta puuttuvista luontaiseduista asuessaan muissa kuin yhtiön asunnoissa.

Walter Ahlströmin aloittaman rakennustoiminnan tuloksena alkoi myös voimakas asuntotuotanto. Aluksi keskityttiin työvoiman asuntotarpeen tyydyttämiseen, sittemmin asuntojen laadun ja asuinolosuhteiden parantamiseen. Yhtiön asuntotoiminnan pyrkimyksenä oli järjestää asunto kaikille sitä tarvitseville työntekijöille ja toimihenkilöille. Vuoteen 1943 tultaessa yhtiö omisti 116 työväenasuinrakennusta, kpl joissa oli huoneistoja yhteensä 721. Toimihenkilöille asuntoja oli 1960-luvulla noin 300 kpl. Mutta mitä lähemmäksi nykyaikaa tultiin, sitä pienemmäksi työsuhdeasuntojen määrä pieneni, sillä yhtiön asuntotoiminnan tavoitteeksi tuli työntekijöiden omakotiasuminen

Asumisen taso nousee
Vaikka asuntorakentaminen käynnistyi vilkkaana, asuminen säilyi ahtaana pitkään. Työväelle suunnatut asunnot olivat pääasiassa hellahuoneita, lisäksi oli joitakin parihuoneita. Asunnot jaettiin työpaikan osaston mukaan. Tosin linja ei ollut tiukka. Joissakin tapauksissa järjestettiin vaikeasti saatavalle ammattimiehelle asunto talosta, jotka yleensä oli tarkoitettu mestareille tai alemmille virkamiehille.

Mestareille ja virkamiehistölle pyrittiin järjestämään parempia ja suurempia asuntoja. Heidän asuntonsa käsitti vähintään kaksi huonetta. Johtavassa asemassa olevat saivat asunnon Kosulanniemen huvilamaiselta asuinalueelta. Suurissa omakotitaloissa oli useita huoneita perheen käyttöön ja lisäksi tilat kotiapulaiselle.

Asumisen tasoon kiinnitettiin voimakasta huomiota 1930-luvulla, jolloin tehtaan piirissä aloitettiin omakotitoiminta asuntotilanteen parantamiseksi. Kuitenkin vielä 1940-luvulla liki puolet asukkaista asui yhden huoneen asunnoissa. Niistä yli 90 % oli perheasuntoina. Asuntojen koot vaihtelivat 16-25 m2  välillä. Mutta asumisen tason minimivaatimuksiin alettiin kiinnittää huomiota. ”Todetaksemme liika-asutuksen ei välttämättä tarvita huoneiden kuutiotilavuuksia. Asunnossa, joka muuten täyttää sosiaalihygieeniset vaatimukset ja joissa lattiapinta-alaa on riittävästi, on pakosta ilmaakin tarpeellinen määrä, jos asunto on ihmisasunnoksi tarkoitettu. Minimivaatimuksena voitaneen huoneen korkeuteen nähden pitää sitä, että ihminen mahtuu suorana seisomaan. Tilaa tulisi olla 6m²/henkilö. Mikäli sitä on vähemmän, on asunto liikaa asuttu.”

Yhtiön asuntopolitiikka määriteltiin uudelleen 1950-luvun lopulla. Ns. ammattimieslinjan tarkoituksena oli saavuttaa tilanne, jossa puolet ammattimiehistä asuisi yhtiön ja puolet omissa asunnoissa. Samalla päätettiin, että asunto annetaan vain yhtiön ammattimiehille. Aputyövoima asui omissa asunnoissaan. Asuntojen kokoja suurennettiin, ja asumisoikeus annettiin työntekijän aseman, ei sosiaalisen tilanteen, mukaan.

1960-luvulla oli päästy tilanteeseen, jossa toimihenkilöistä 88,3% ja työntekijöistä 74,7% asui omissa asunnoissaan. Yhtiön vailla mukavuuksia olevat asuinrakennukset alkoivat menettää suosiotaan, koska omistusasumisen merkitystä oli lisätty. Näin asuntojen tyhjeneminen alkoi. Edelleen käyttöön ovat jääneet pääosin kerrostaloasunnot sekä suurempikokoiset puutalohuoneistot.

Sivu päivitetty 7.9.2007