Rautalampilaisten pääasialliset joukko-osastot talvi- ja jatkosodan aikana

Jalkaväkirykmentti 38:n toinen pataljoona

Jalkaväkirykmentin JR 38 runko oli kokoonpantu Kuopiossa syksyllä 1939, jolloin sodan varjoja alkoi näkyä jo Suomenkin yllä. Rykmentin II pataljoona koostui sisäsavolaisista miehistä, joista 5. komppania oli alkuperältään rautalampilaisia ja 6. komppania vesantolaisia. II JR 38 talvisota alkoi siitä, kun Rautalammin ja Vesannon miehet kutsuttiin kokoon Rautalammille 14.10.1939. Heidän matkansa johti Impilahdelle Koirinojan pysäkille. Sieltä matka jatkui Mitron kylään, jossa joukot majailivat talvisodan syttymiseen saakka. Tällä välin 5. komppania teki varustelutöitä tiesuunnassa Mitro-Ruhtinaanmäki. Kun talvisota syttyi 30.11.1939, 5. komppania suuntasi kohti Lavajärven kannasta. 7.12. jouduttiin peräytymään Lavajärveltä. Pataljoonan komentajana toimi majuri Pauli Kontio. Vähän ennen joulua hänen tilalleen tuli väliaikainen komentaja majuri Kalle Kainuvaara. Hänen aikana pataljoona oli jatkuvassa hälytystilassa. Rautalampilaisten kannalta tuhoisa päivä oli 29.12., jolloin Ruhtinaanmäen taistelussa kaatui yli kymmenen miestä. Majuri Pauli Kontio palasi pataljoonaan tammikuun puolessa välissä. Myös Laatokan-Karjalan taistelut muuttivat noina aikoina luonnettaan. Perääntyminen muuttui vastahyökkäykseksi ja menetettyjä alueita vallattiin takaisin. Tammikuun loppupäivinä tarvittiin Lemetin moteille paljon vartiomiehiä, koska vihollinen onnistuttiin taistelujen aikana saartamaan kahteen erilliseen mottiin, Länsi- ja Itä-Lemettiin. Rautalampilaisten komppania siirrettiin sinne. He taistelivat myös mm. Repomäellä, Ruunaviidassa, Koivuselässä, Pukitsanmäellä, Konnunkylässä, Koivusillassa ja Nietjärvellä. Moskovan rauha solmittiin 13.3.1940, ja lyhyt mutta raskas sota loppui. (Korhonen 1990, 4; Tolmunen 2005, moniste.)

Pioneeripataljoona 28 

Jatkosodan aikainen Pioneeripataljoona 28 perustettiin Rautalammilla 17.6.1941 puolustusministerin käskyllä ”yleisistä harjoituksista”. Jo seuraavana päivänä alkoi miehistöä saapua kokoontumispaikkaan. Kahden seuraavan päivän ohjelma oli lähinnä varusteiden jakoa ja varustamista. Pioneereille jaettiin tuntolevyt, aseet sekä kannettavat työvälineet: kirveet, lapiot ja hakut. Samaan aikaan Rautalammilla perustettiin myös 28. Pioneerikolonna sekä 6. Siltakomppania, joten melkoinen joukko kirkonkylän ja sen lähipitäjien miehiä astui jatkosodan kynnyksellä pioneeriaselajin palvelukseen. Jatkosodassa pioneeripataljoona oli aselajin taisteluyksikkö, jota käytettiin sekä erikoiskoulutuksensa edellyttämiin pioneeriteknillisiin tehtäviin että myös jalkaväkenä. Pataljoonaan kuului sodan alussa komentaja, esikunta, kolme pioneerikomppaniaa ja valonheitinjoukkue. Pataljoonan vahvuus oli 17 upseeria, 100 aliupseeria ja 426 miestä. Pioneerikomppaniassa oli komppanian päällikkö, komentoryhmä, puhelinryhmä, kolme pioneerijoukkuetta ja toimitusjoukkue. Komppanian vahvuus oli neljä upseeria, 26 aliupseeria, 137 miestä ja yksi henkilöauto, neljä kuorma-autoa, kolme erikoisautoa, yksi moottoripyörä, 12 hevosta ja 84 polkupyörää. Pioneerijoukkueessa oli neljä ryhmää, joissa kussakin johtaja ja kahdeksan miestä. Kun Karjalan armeija perustettiin kesäkuun lopulla 1941, Pioneeripataljoona 28 kuului 11. divisioonaan, joka yhdessä 5. divisioonan, 1. Jääkäriprikaatin ja armeijan reservinä olleen 1. divisioonan kanssa muodosti kenraalimajuri P. Talvelan komentaman VI armeijakunnan, jonka pioneerikomentaja oli majuri K. Kivimäki. (Leppänen 1995, 12, 18.)

Pioneeripataljoona 28 sotatie alkoi siis Rautalammilta kesäkuussa 1941 ja kulki seuraavien paikkakuntien läpi: Kitee, Jänisjoki, Hyrsylä, Prääsä, Äänislinna, Kuuttilahti, Pidma, Mäkriä, Tuulos, Salmi, Vainikkala, Juustila, Kempele, Oulu, Tornio, Turtola ja Muonio. Kotiinpaluu tapahtui marraskuussa 1944. Pioneeripataljoonan sotatie kesti yhteensä kolme ja puoli vuotta. Se mm. raivasi reittejä, miinoitti, ansoitti, purki miinoja ja taisteli. Työ oli kovaa ja sitä oli paljon. Kiteytettynä pioneeripataljoonan ja Suomen tehtävä oli taistella yhdessä saksalaisten kanssa venäläisiä vastaan ja lopulta yhdessä venäläisten kanssa saksalaisia vastaan, itsenäisyytemme puolesta. Määrävahvuuteen verrattuna pataljoonan tappiot olivat yli 50 %. (Leppänen 1995, 7-11.)

Pioneeripataljoona 13

Pioneeripataljoona 13 perustettiin 18.6.1941 Joensuun länsipuolella Liperissä, Käsämän kasarmialueella. Perustajana oli majuri Hugo Hornamon johtama välirauhan aikainen Pioneeripataljoona 4. Pioneeripataljoona 13 kokoonpano oli normaali: komentaja, esikunta, kolme pioneerikomppaniaa ja valonheitin joukkue. Pataljoona perustettiin kaaderiteitse, mistä syystä sen kokoaminen poikkesi reserviläispataljoonista. Perusyksiköt esimerkiksi perustettiin varusmieskomppanioista, jotka säilyttivät numeronsa ja niitä täydennettiin määrävahvuisiksi reserviläisillä. Yksiköistä tuli tämän takia heterogeenisempia kuin alueellisesti perustetuista joukoista. Pataljoonan kokoonpanossa tapahtui heti perustamisen jälkeen muutoksia. Esimerkiksi heinäkuun 5. päivänä muodostettiin Kiteen Potoskavaarassa pataljoonaan uusi komppania, 4./Pion.P13, jonka päälliköksi määrättiin luutnantti Pentti Kuosmanen. Suurin osa henkilöstöstä oli palvellut talvisodan pioneerikomppanioissa tai liikennejoukkueissa, ja komppanian koulutustaso olikin hyvä. Kalustollisesti komppania oli vajaavahvuinen, mikä erityisesti vaikeutti siirtymisiä. Pioneeripataljoona 13 kuului kenraalimajuri Woldemar Hägglundin johtamaan VII AK:aan. (Roudasmaa 1991, 7, 9, 12.)

Pataljoona kouluttautui lähes kuukauden 13.7.1941 saakka. Sulutuskoulutuksessa opetettiin räjähdystarvikkeiden käyttöä, panosten tekoa, käytössä olleiden miinojen käsittelyä, miinakentän rakentamista sekä ansoitetun murroksen tekoa. Myös ponttonointia harjoiteltiin runsaasti. Pioneeripataljoona 13 sotatie kulki Jänisjärven, Sortavalan ja Karjalan Kannaksen kautta Syvärille sekä lopulta Viipurin luoteispuolelle. Pataljoona kotiutettiin 27.11.1944. Pioneeripataljoona 13 toimi koko sodan ajan armeijakunnan pioneeripataljoonana, mikä merkitsi selustan raivaus- ja rakennustoimintaa. Se mm. raivasi vihollisen sulutteita, erityisesti miinakenttiä, rakensi siltoja, kunnosti ja ylläpiti tieyhteyksiä, osallistui kenttälinnoitus- ja ratatöihin sekä sulutusvalmisteluihin. Erityisen merkittäviä olivat Vuoksen ja Syvärin yli rakennetut suuret sillat. Pioneerien käyttö jalkaväkenä taistelutehtävissä on hyvin poikkeuksellista, mutta Pioneeripataljoona 13 osallistui mm. Pertjärven taisteluun Syvärin rintamalla keväällä 1942. Koko sodan aikana pataljoonan tappiot olivat 183 miestä, joista 55 kaatui. Noin puolet tappioista tuli miinoja raivatessa, toinen puoli taistelutoiminnassa. (Roudasmaa 1991, 1-3, 12, 128-129.)

Painetut lähteet:

Korhonen, Unto 1990: Talvisotaa tuiskussa ja pakkasessa I ja II. Sisä-Savon Lehti N:o 20/4.

Leppänen, Jorma 1995: PionP 28. Kylmän Kallen pioneeripataljoona. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Roudasmaa, Stig 1991: Pioneeripataljoona 13. 1941-1944. Pioneeripataljoona 13:n aseveljet. Helsinki: Imatran Voima Oy.

Painamattomat lähteet:

Tolmunen, Eero 2005: Kooste II JR 38 (moniste).

Sivu päivitetty 25.7.2007