 Eino Hyvärinen museon kuistilla | |
Museon historia
Pielaveden Kotiseutumuseo avattiin yleisölle 1958. Tätä edelsi
kuitenkin pitkä museoharrastajien työ oman museon saamiseksi. Opettaja
Oskari Pulkkinen oli kerännyt esineitä jo 1930-luvulla. Seuraavalla
vuosikymmenellä perustettiin museotoimikunta, jonka yhtenä puuhamiehenä
toimi kauppias J.P. Nousiainen. Savutupa kuljetettiin Teijunmäelle jo
1950-luvun alussa, mutta varsinaisesti museotoiminta sai alkunsa kun
seurakunta lahjoitti pappilan väaentuvan museokäyttöön. Nopeasti
museotoiminnan virallisesti alettua, mukaan liittyi Eino Hyvärinen.
Yhdessä vaimonsa Hannan kanssa he keräsivät suuren osan museon
esineistöstä. Esineiden keruumatkat, yhteydenpidon eri tahojen välillä
ja monet museotarvikkeet Hyväriset kustansivat itse pienistä
tuloistaan. Eino Hyvärisestä tuli museonhoitaja Oskari Pulkkisen
jälkeen, mutta työ ei ollut kokopäivätyötä.
Nykypäivänä museon hoidosta ja toiminnasta vastaa kunnan
kulttuuritoimi ja tarkemmin kulttuurisihteeri. Museolle palkataan
kesäksi museonhoitaja ja opastuksesta vastaavat nuoret
kesätyöllistetyt. Vaikka museotoiminta on muuttanut muotoaan ja
kehittynyt lähes viiden vuosikymmenen aikana, saa Kotiseutumuseo ja
koko Pielavesi kiittää museon alkuvaiheen puuhamiehiä
kaukonäköisyydestään ja arvokkaasta perinteen säilytystyöstään. Tämä
työ museolla jatkuu edelleen.
Sivu päivitetty 28.7.2005 |