Lapinlahti Lapinlahti

«Takaisin

Varpaisjärven kotiseutumuseo

 

          

Varpaisjärvelle perustettiin kotiseutuyhdistys vuonna 1956, jonka keskeisenä toimintana oli kotiseutumuseon perustaminen.  Museon esineistö koostui opettaja Aino Putkosen keräämästä kokoelmasta. Keräystyötä jatkoivat Väinö Putkonen ja Kauko Ruuskanen vuoteen 1962 asti. Vuonna 1960 museo siirtyi Varpaisjärven ensimmäiseen kansakouluun, ja samoihin aikoihin kotiseutuyhdistyksen toiminta loppui. Museon säännölliset aukioloajat alkoivat vuodesta 1978 alkaen. Varpaisjärven kunta liitettiin Lapinlahteen vuonna 2011, jolloin museo siirtyi Lapinlahden kunnan omistukseen.

Museorakennus on Varpaisjärven kirkonkylän ensimmäinen kansakoulu, Sutelan koulu, joka rakennettiin talkoovoimin vuonna 1895. Rakennus sijaitsee alkuperäisellä paikallaan. Koulutoiminta loppui 1920-luvulla. Rakennusta kunnostettiin vuonna 1978 ja vuonna 1979 sinne vedettiin sähköt. Museon pihapiirissä on vanha pajarakennus ja Paavo Ruotsalaisen asuinsijoilta Huhtamäestä siirretty tuulimylly.

 

Museorakennuksen pienemmässä luokkahuoneessa on vanhaa koululuokkaa esittelevä näyttely, joka koostuu koululaitoksen kehityksen eri vaiheiden esineistöstä. Isossa luokkahuoneessa on näytillä vanhoja työkaluja ja kodin käyttöesineitä. Kokoelmiin kuuluu n. 1000 esinettä. Kokoelman erikoisuuksiin kuuluu muun muassa suksimestari Erik Valkosen suksientekotyökalut, joilla mestari on valmistanut pari tuhatta paria suksia vuosina 1925–53.

 

Avoinna: 21.6. - 31.7. Kesäkuussa ti - su 12-16, heinäkuussa ti - su, klo 11 - 16  

Pääsymaksut: vapaaehtoinen

Yhteystiedot:  Nilsiäntie 20, 73200 Varpaisjärvi

p.017 272 000 (matkailuasiat)

https://www.facebook.com/museollatapahtuu