|
Ulkomaankauppa
Tapuli kaupungissa oli oma tullinsa, joka tilastoi kaupungin
ulkomaankaupan. Maalaisvoi oli keskeisin Kuopion vientiartikkeli vielä
1880-luvulla. Sen ohella kaupungista vietiin 1880-luvulla huomattavia
määriä nahkoja ja vuotia. Kuopion seudut olivat tunnettuja
hevostenkasvatusalueita, mikä näkyi ensin kaupungin ulkomaankauppa ja
sittemmin rautatietilastoissa. Tuonti Kuopioon oli tilastoitu paremmin kuin vienti. Tuonnin arvo
asukasta kohti ei juuri poikennut toisistaan vuosina 1880-1910. Kun
lisäksi otetaan huomioon Kuopion kauppamyllyjen laajaa aluetta
palveleva viljan tuonti osana kaupungin tuontia. voidaan sanoa, että
Kuopion oma kauppa tuli kotimaisemmaksi viime vuosisadan lopulla.
Janita Mikkonen
Sivu päivitetty 27.4.2004 |