|
Tavat ja taiat
Ennen oltiin sitä mieltä, että jokaisella oli elämässä oma paikkansa ja
tehtävänsä, joka määräytyi jo syntymässä. Tehtävät säilyivät
sukupolvesta toiseen muuttumattomina. Poika seurasi isäänsä tämän
ammatissa, ja äiti opetti tyttärelleen taidot, joita hän
tulevaisuudessa tulisi tarvitsemaan. 1800-luvulla ihmiset olivat
eriarvoisia. Ylempiään tuli kunnioittaa esim. kumartamalla tai
niiaamalla. Alempiarvoinen sai puhua vain, kun häneltä kysyttiin
jotain. Aatelisten ajaessa ohi, alempiarvoisen oli väistyttävä ojan
penkalle. Jokainen tiesi paikkansa yhteisössä ja käyttäytyi sen mukaan. Naiset
hoitivat lapset ja sisätyöt, miehet taas ulkotyöt ja muut talon
ulkopuoliset velvolllisuudet. Lasten piti vain olla kuuliaisia ja
nöyriä. Heidän oli toteltava aikuisia, eivätkä he saaneet puhua
aikuisten läsnäollessa. Lasten oli usein teititeltävä omia vanhempiaan
ja muita aikuisia. Ankaran lasten kasvatuksen tarkoituksena oli pitää
lapset "kurissa ja Herran nuhteessa". Lapsia myytiin huutolaisiksi, jos
lasten omat vanhemmat eivät kyenneet huolehtimaan heistä. Lapsen sai
se, joka otti hänet halvimmalla taloonsa. Huutolaisten kohtelu oli
usein huonompaa, kuin talon omien lasten. He nukkuivat lattialla ja
söivät huonompaa ruokaa.
Uskomuksia ja taikamenoja
1800- luvulla pelättiin mm. yliluonnollisia olioita, pimeää ja
petoeläimiä. Pelkoa yritettiin voittaa taikauskon avulla. Kun asiota ei
ymmärretty tai osattu selittää, astuivat yliluonnolliset selitykset
kehään. Entisaikaan maailma vilisi aaveita , hiisiä, maahisia ja
tonttuja. Niistä kerrottiin paljon tarinoita, joita tehostettiin eri
kuvauksin. Uskomukset, enteiden etsiminen ja taikamenot kuuluivat arkipäivään.
Keväällä karjan laitumelle laskun aikaan tehtiin taikoja, jotta eläimet
eivät eksyisi tai sairastuisi, eivätkä pedot söisi niitä. Pahuuden
merkkeinä pidettiin käärmeitä, sammakoita ja sisiliskoja. Keväisin ne
yritettiin karkoittaa pihapiiristä loitsuin ja taikamenoin. Viljan kypsymistä seurattiin tarkkaan. Toimeentulo riippui viljasadosta
ja siksi säitä ja muita ennusmerkkejä seurattiin tarkkaan. Taiat
varmistivat hyvän sadon tulevina vuosinakin. Ihmiset uskoivat taianomaisiin voimiin. Puille uhrattiin ja isoja,
vanhoja puita pidettiin pyhinä. Esim. Tammen koskettaminen toi hyvää
onnea.
Venla ja Elisa 7a
Sivu päivitetty 27.4.2004 |