|
Avioliitot
Solmittujen avioliittojen määrä koko väkilukuun verrattuna pysyi
kullakin vuosikymmenellä vuodesta 1870 vuoteen 1909 melko tasaisena eli
hitusen alle kahdeksan promillen. Avioliittojen solmimisaika määräytyi Kuopiossa paljolti maatalon
vuotuisen työrytmin mukaan. Hääkausi oli viime vuosisadan viimeisinä
vuosikymmeninä useimmiten marraskuussa. Juhannushäät yleistyivät
1890-luvulla. 1900-luvun puolella kesäkuu sivuutti marraskuun
suosituimpana vihkuukautena, mutta todella selvästi kesähäät
yleistyivät Kuopiossa vasta itsenäisyyden aikana. Leskeys kohtasi naisia huomattavasti useammin kuin miehiä, koska miehet
kuolivat nuorempina kuin naiset ja avioituivat vanhempina kuin naiset.
Avioliitot oli tarkoitettu ikuisiksi ja ne päättyivät jommankumman
aviopuolison kuolemaan. Avioero ei ollut mahdoton, mutta hyvin
harvinainen. Avioerojen saamisen syyt muuttuivat ajanmyötä selvästi
1880-1900-luvulla. Syynä oli miltei yksinomaan jommankumman osapuolen
karkaaminen.
Kata Shecter ja Milja Vanninen 7a
Sivu päivitetty 27.4.2004 |