Asuminen maalla

Ennen vanhaan ihmisillä oli käytössään joka päiväisessä elämässä, asumisessa ja työnteossa paljon muitakin tiloja kuin vain asuinrakennus. Piha oli tärkeä, niin maalla kuin kaupungissakin. Maaseudun pihapiiriin kuului monia erinlaisia rakennuksia, kuten aittoja, kellari, talli, karjasuojat, latoja, sauna, riihi, mylly, venevaja, käymälä, myös kaupunkitalon pihapiiriin kuului 1800- luvulla talousrakennuksia, kuten karjasuojat ja puuliiteri. Kun kaupunkitaloja rakennettiin 1800-luvulla eri materiaalilla, tulipalot vähentyivät. Myös maatalot muuttuivat. Savupirtin tilalle tuli uloslämpiäviä savupiipulla varustettuja tupia. Taloihin alettiin rakentaa kivijalka, koska kivijalalle perustettu talo oli lämpimämpi ja terveellisempi. Alimmat hirret eivät lahonneet niin nopeasti kuin entisten maalattiaisten talojen hirret. Uusi rakennustapa säästi puuvaroja. Savupirtin valonlähde oli useimmiten uunissa palanut tuli, pärepihdeissä poltettu päre tai kynttilät. Näiden tilalle otettiin 1800-luvun lopulla käyttöön öljylamppu. Asumusten valoisuutta lisäsivät myös lasiikkunat, jotka alkoivat yleistyä maasudulla jo 1700-luvulla. Vielä 1800-luvulla pidettiin ikkunalaseja ylellisyytenä ja lasiikkunoista perrittiin ylellisyys veroa 1800-luvun alkupuolelle. Huoneeseen alettiin kerätä vähitellen huonekaluja esim. tuoleja. Asuintiloja alettiin somistaa tekstiileillä. Kodikkuutta huoneisiin toivat ryijyt ja matot. Metalli ja puuastioiden tilalle otettiin lasi ja posliini astioita. Suurin osa maaseudun väestöstä asui ahtaissa oloissa. 1900-luvun alussa tehdyn tutkimuksen perusteella maaseudulla asui yhtä huonetta kohden keskimäärin 2.4 henkeä. Ahtainta asuminen oli Kuopion läänin alueella, jossa yhdessä huoneessa asui keskimäärin 3.3 henkeä.

Janita & Varpu 7a

Sivu päivitetty 27.4.2004