pohjois-savon muisti / Historia / Yhdistys- ja seuratoiminta / Urheilu / Urheilun merkityksestä

Urheilun merkityksestä

Mikä sitten on ollut varkautelaisen urheilun merkitys? Vastauksia kysymykseen voidaan lähteä hakemaan ainakin yhdeksästä suunnasta.

Ensinnäkin urheilu on ollut varkautelaisen kansalaistoiminnan aktiivisin muoto. Vapaaehtoisvoimin toteutettu seuratoiminta on koonnut suojiinsa useita sukupolvia. Vuoden 2004 aikana paikkakunnan organisoitunut seuratoiminta viettää 100-vuotisjuhliaan, sillä sillonhan tulee kuluneeksi tasavuodet ensimmäisen urheiluseuran perustamisesta.

Toiseksi urheilu on ollut kiinteä osa muuta järjestökulttuuria. Urheiluseuroissa ei olekaan pelkästään urheiltu, kisailtu ja kilpailtu. Seurat ovat olleet myös merkittäviä kulttuurivaikuttajia. Seurojen iltama- ja juhlaperinne on tarjonnut elämyksellisiä hetkiä paikkakunnan väestölle. Olipa seuroilla aikoinaan omat kisälliryhmänsä ja tanssiyhtyeensäkin. Seurojen lisääntyneen perinnetietoisuuden osoituksiksi käyvät erilaiset historiahankkeet, aiempien toimitsijoiden palkitsemiset ja muistamiset sekä kiinnostuksen viriäminen asiakirjojen ja muiden aineistojen tallentamiseen.

Kolmanneksi urheilu on tarjonnut niin sanotulle suurelle yleisölle lukemattoman määrän jännittäviä, viihdyttäviä ja elämyksellisiä hetkiä. Pelit ja kilpailut eivät ole päättyneet viimeiseen pillin vihellykseen tai suoritukseen. Jälkipelejä on käyty ja tapahtumia on spekuloitu työpaikoilla, kodeissa ja kuppiloissa vielä pitkään tapahtumien jälkeen.

Neljänneksi urheilu on synnyttänyt paikallisia sankareita. Nykypäivän median aikoina on erityisen tärkeää huomata, että on sitä osattu pienemmissäkin puitteissa. Lähisankareina varkautelaisilla urheilijoilla on ollut erittäin tärkeä asema kasvavan nuorison esikuvina ja urheiluun innoittajina.

Viidenneksi urheilun avulla on rakennettu paikallista identiteettiä. Paikkakunnan menestyneet yksilöurheilijat ja joukkueet ovat sananmukaisesti urheilleet Varkautta Suomen kartalle, ja useissa tapauksissa kansainvälisillekin kentille.

Kuudenneksi paikalliset seurat ovat tehneet tärkeää kasvatustyötä. Urheilu- ja liikuntakasvatuksen lisäksi seurariennoissa on kasvatettu yleisempäänkin yhteiskunnallisten asioiden ymmärtämiseen ja vaikuttamiseen. Monet päätöksenteossa ja erilaisissa vastuutehtävissä toimineet ovat saaneet olennaisia opinsiivuja seura-aherruksessa.

Seitsemänneksi on hyödyllistä, että ihmiset tuntevat kuuluvansa jonkinlaisiin yhteisöihin ja sosiaalisiin verkostoihin. Juuri urheilu- ja liikuntaseurat ovat tarjonneet mahdollisuuksia erilaisten ihmisten kohtaamiselle. Erityisen arvokasta on, että hyvä seuratoiminta on sukupolvien kohtaamista.

Kahdeksanneksi varkautelainen urheilu on toiminut paikallistasoisena kansanterveyden edistäjänä. Erityisesti liikuntakulttuurin laajenemisen myötä laajojen kansalaispiirien liikuttaminen on lisännyt väestön terveyttä ja toimintakykyä. Kansalaisten ikääntymisen jatkuessa liikunnan ja urheilun merkitys korostuu entisestäänkin.

Yhdeksänneksi varkautelainen urheilu ja liikunta ovat olleet koko suomalaisen liikuntakulttuurin kirjo pienoiskoossa. Paikallisuuden ja alueellisuuden nousun aikana tämä erityisyys kannattaa tuntea. Teollisuuspaikkakuntana Varkaudessa on urheiltu niin porvari- kuin työläisurheilunkin tunnusten alla. Kahden kilpailevan keskusjärjestön seurojen olemassa olo on lisännyt urheilun kiinnostavuutta, synnyttänyt keskinäistä kilpailua ja saanut sankat joukot kisakentille.

Hannu Itkonen, 2002.

Sivu päivitetty 22.4.2004