Seppo Latvala, 2004.

Savutuvan lämmitys

Nykysi on jo jiännä unneuksiin mitenkä sitä savutuppoo enne aekaa lämmitettiin. Minullakkaan ei ou omakohtasija kokemuksija, vuan oun kyllä ollu lämmitetyssä tuvassa 1950-luvulla. Vanahoen immeisten kertoman mukkaan se lämmitys olj jokseennii seoroovaan tappaan.

Halot olj ussein jo eillisenä päevänä nostettu sopelle, elikkä uunin ovipuoljnurkkaan kuivahtammaan, aenakkiin talavisaekaan ja muutennii, jos ne olj kosteita. Suatettiin niitä kuivata lieskan piälläi, eli laottiin uuni otan ja huahlaorren varraan kuivumaan.

Tulennoksen teko, eli halakoen latomine uunii olj usseimmite semmone, että peremmälle uunija pantiim poekittaen yks halako jota kututtiin piäalushaloks. Sen piälle sitte laottiim muut halot nii, että ne tulj uunim perree kohti yläviistoon. Ohheisessa kuavakuvassa oun koettanna jotennii esittee tätä asijoo, jos kelle ei oo savu-uuni rakenteiltaan tuttu.

Tulennos sytytettii eistä uunin kieleltä, tuohkäpryllä tae tervaspärreellä, mitä hyvvee sytykettä kelläi sattu olemmaa. Syttymisaeka olj se kaikkiin hankalin, sillo isossai tuvassa savu pakkas mänemmää iham muata myöte, vaekka ov ollii raollaa ja lakkeine aok. Vuan kun tulj piäs hyvvää alakuun, nii savurajakii alako vähi eri kohota ylemmä. Parraan palamise aekaaj ja loppuvaeheessa savu nous immeisen piän korkeuvelle ja pysykii siinä, jos ei hyvi äkkinäesesti juoksenneltu tae muuta tehty, että savu sekkoel alemma.

Istujam piätä savu ei isommassa tuvassa tavottanna ja sillo ussennii syötii savu’alasta, elikkä otettiim pientä väljpalloo enne muihi töehi lähtöö. Kum puut olj palanna suunnilleem puoliks, suatettiin aenakii kylymänä talavipäevänä vielä lisätä sylyksellinen halakoja entistem piälle. Palavia puita kohenneltii joko kohennuskepillä, joka olj iaha tavalline seiväs, taekka hiilkoukulla, joka olj sepän rauvasta takoma ussein puuvarrem piässä olova hiiljkola. Samalla hiiljkoukulla loppupuolella hajoteltii hiillokset tasasesti iso uunim pohjalle, jos olj vaekka leiväm paisto, että uunim pohja lämpis tasasesti, pohja alla ku ei vanahoessa soavu-uuniloessa kiertännä mittää ryörijä lämpöö tassoomassa.

Sitte ollii jo vuorossa hiiliiv veto uuni eissä olovaal lieteen eli lijokseen, niinku tiälläpäen ussein sanottii. Se lijos olj uuninsuun eissä olova kivistä ja savesta muurattu syvennys pankkohirrej ja uunialastev varassa olevassa pankossa. Pankko olj nimeommaan tämä uuni eissä olova penkkimäene uloke, eikä mikkää uunim piällys, niinku nykysi tietämätä sanotaa. Lijos olj pankom pittuussuunnassa ehkä vajjoom metrin ja levveyvestään nuin 40 sm, syvvyyttä ehkä 15-20 cm. Koko riippu tietennii paljon, mitenkä iso tupa ja uuni olj. Siinä hehkuva hiilloksem piällä ollii nyt emännällä hyvä panna päevän keitokset kiehummaan huahloen varassa olevaan kattilaan tai pattaan. Savut olj nyt jo haehtunna ja suatettiim panna ovet kiinni ja lakkeistakkii pienentöö vuan vähä rakoselleen. Kun päevän keittoruuat olj tehty, peitettiin hiilusta hyvästi tuhkalla. Tarvittaessa sitä avattiin kahvinkeittoo tae muuta pikku keittämistä varte. Siitä viriteltiim pärreeseen tulj ku ilta pimenj ja vielä seoroovana uamuna lämmiteltii eillisem päevän keitosta uamupalaks, tae keitettiij jottae kevyttä syötävvee. Lijoksen hiilistähän se otettiin tulj tuas uuvem päevän uunil lämmitykseen, se olj paljo helepompoo ku ruveta tuluksilla iskemmään kipunata taolaan ja siitä puhaltelemmaan rikkikupissa ilimitulta. Tuljtikut nimittäen ilimesty vasta 1800-luvun loppupuolella, eikä niitä tok tuhlattu joka tulen tekkoon.

Tämmöne olj lyhykäesyyvessään se savutuval lämmitys, vuan tietysti siinä olj eroja taloloehen ja seotuim mukkaan, vuan jonnii kuvan sitä tästäi suattas suaha. Aenae tähän tappaan ne vanahat immeiset huastel minulle 50-60 luvuilla.

Seppo Latvala

Sivu päivitetty 13.6.2005