|
Askeleita Kuopiossa
Virtuaalinen kävelykartta Kuopion Kauppakadulta
Viimeisten vuosikymmenten aikana kaupunkikuva ja maisemat
niin Kuopiossa kuin muuallakin ovat muuttuneet melkoisesti. On purettu
vanhaa ja rakennettu uutta, kaadettu metsää, täytetty lahtia järvissä
ja merissä.
Moni kaupunki voisi ihmisten tavoin kysyä, mikä minä olen ja miten
minusta tuli tällainen. Esimerkiksi Kuopion kaupunki voisi kertoa
lukemattomin muisti- ja valokuvin: Näytin tuollaiselta 1800-luvulla,
nyt olen tällainen. Kaupunki voisi pohtia, millaiseksi tulevat
sukupolvet sen muokkaavatkaan.
Yhtä hyvin täällä ikänsä asunut kuin vasta kaupunkiin muuttanut voi
kiinnostua asuinpaikkansa historiasta. Menneisyyden tuntemus lisää
kiintymystä ympäristöön ja halua huolehtia kotiseudun näkymistä:
rakennuksista, kaduista, puistoista ja kaupunkia ympäröivästä
luonnosta. Tutusta maaperästä kasvaa hyvä itsetunto ja hyvä elämä ja
tunne, että kuuluu sukupolvien ketjuun. Olen kuopiolainen, suomalainen,
eurooppalainen, maailmankansalainen ja tiedän, millaisesta
kulttuurihistoriallisesta taustasta tulen. Vahvana ja tietoisena
juuristaan on helppo kohdata uutta.
On monia tapoja tutustua menneeseen: voi lukea historiallisia romaaneja
ja tietokirjoja, käydä museoissa ja elokuvissa, kuunnella isovanhempien
tarinoita ja matkustaa historiallisille paikoille.
Halpa ja hauska huvi on kävellä omassa kotikaupungissa, katsella
ympärilleen ja olla matkailija omalla maalla. Kävellessä voi miettiä ja
ottaa selvää, mitä eri kortteleissa, taloissa, kellareissa ja kujilla
on tapahtunut, ketä tutuissa taloissa on asunut ennen minua, miten he
ovat kaupunkia rakentaneet ja sen rakentajia kunnioittaneet. Apuna ja virikeenä voi olla kävelykartta.
Virtuaalisen kävelykartan tavoitteitaAskeleita Kuopiossa -kävelykarttojen yksi tavoite on herättää
kiinnostusta tutkimaan talo talolta ja kortteli korttelilta kaupungin
historiaa, rakennetun kaupungin sekä kaupungin rakentajien ja
asukkaiden elämänpiiriä.
Toisena tavoitteena on saada kulkijat nostamaan katseensa katutasoa
korkeammalle ja havainnoimaan rakennetun ympäristön kauniita tai
vähemmän kauniita yksityiskohtia ja kokonaisuuksia. Toiveena on saada
kulkija miettimään, miten hän yhtenä asukkaista voi pitää kaupunkinsa
viihtyisänä ja siistinä. Katsellessaan kaupunkia tarkoin silmin hän voi
pohtia, millaisia muistoja ja jälkiä hänestä ja hänen sukupolvestaan
ympäristöön jää.
Karttaa voi käyttää kouluopetuksessa ympäristö- ja kulttuurihistorian
tuntemuksen virikeaineistona. Kartta sopii matkailijoille sekä
jokaiselle kuopiolaiselle oppaaksi ja innoittajaksi retkelle kaupungin
historiaan.
Kartan toteutusEnsimmäinen virtuaalinen kävelykartta kattaa Kauppakadun.
Jokaisesta rakennuksesta kadun varrella on otettu kuva kesällä 2002.
Jos nykyisen talon paikalla olleista vanhoista rakennuksista on
löytynyt kuvia Kuopion museon kuva-arkistosta, kuvat tietoineen on
esitetty sekä teksti- että kuvahotspoteissa. Kohteisiin on lisätty
kulttuurihistoriallista yleistietoa, kun se tuntuu luontevalta.
Henkilöhistoriaa kerrotaan silloin, kun se on kunnallis-, talous-,
taide- tai kulttuurihistoriallisesti merkittävää, - ei sukututkijan
tarkkuudella, vaan antamaan yleistietoa, jota voi täydentää
hakuteoksista.
Lähteitä ei ole mainittu lyhyiden tekstien jälkeen, vaan ne on koottu omaksi luetteloksi osioon Lähteet.
Kauppakatu on jaettu kolmeen osioon: Satamasta Kustaantorille ja Kustaantorilta eli Snellmaninpuistosta kauppatorille sekä Torilta sairaalaan. Numerointi jatkuu talojen katunumeroiden mukaan osiosta toiseen.
http://www.pohjois-savonmuisti.fi/askeleita/index.html
Outi Vuorikari, 2002.
Kuopion arkkitehtuurin opaskartta 2003 löytyy linkistä: http://savo.safa.fi
Sivu päivitetty 2.3.2005 |