|
Vakka
Keskiajan lopulta Uudenkaupungin ympäristö muodostui puuastiain
valmistuskeskukseksi Suomessa. Alue sai Vakka-Suomen nimen. Sieltä
vakkojen valmistus levisi muuallekin Suomeen ja oli enimmäkseen
ammattimestareiden käsissä. Alueellisia erikoispiirteitä muodostui
jälleen.
Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan vakat olivat pyöreitä ja kuperakantisia
ja niitä valmistettiin ennen Hämeen ja Keski-Suomen vakkatuotannon
kukoistuskautta (1840-1870-luvut). Hämeen vakat koristeltiin
enimmäkseen maalauksilla ja puuleikkauksilla. Keski-Suomelle oli
luonteenomaista erikoinen koristemaalaus, jonka useimmiten tunnettu
vakkamaalari tai -mestari oli ottanut käyttöön. Punakeltainen koristelu
oli ominaista maakunnan eteläosille ja sinivihreä pohjoisille.
Pohjois-Savosta ei tunneta kirkkovakan tekijöitä tai maalaajia, mutta
maakunta liittyy Keski-Suomen pohjoisten pitäjien sinisten ja vihreiden
vakkojen alueeseen.
Tavatuissa punaisissa vakoissa ei ole yleensä itsenäistä
koristemaalausta. Maalauskoristelu kaiketi savutti Pohjois-Savon vasta,
kun barokin punaruskea oli vaihtunut rokokoon väreihin.
Ohuesta haapalaudasta taivutettuja vakkoja käytettiin monenlaisissa
säilytys- ja kuljetustehtävissä, näkyipä käyttötarkoitus esineen
nimestäkin. Oli kirkko-, eväs-, jauho- ja matkavakkoja sekä pieniä voi-
ja suolavakkoja. Samanlaisissa rasioissa säilytettiin ompeluvälineitä
ja koruja, isommissa arvopapereita. Vakan säilytysosaa matalampi kansi
taivutettiin samalla muotilla kuin vakka, jolloin siitä tuli juuri
sopivan kokoinen. Sanonnalle "kyllä vakka kantensa valitsee" tuli
yleisesti yhteensopivaa paria tarkoittava merkitys. Kereiden päät
kiinnitettiin ompelemalla ne kuusen juurilla, kansi ja pohja samalla
tekniikalla tai vaihtoehtoisesti puunauloilla. Matkavakoissa oli vahva
raudoitus, saranat ja lukko; kevyemmissä kirkkovakoissa oli ripa ja
kiinnityssäpit.
Monista rasioista, kuten myös kiinnityssäpeistä, tuli suosittuja
lahjaesineitä. Niitä somistettiin leikkauksin tai maalaamalla tai
molempia menetelmiä yhdistäen.
Sivu päivitetty 21.4.2004 |