Kellokaappi

Länsisuomalaisen talonpoikaistalon kalustusta täydentämään ilmaantui 1700-luvun puolivälissä kellokaappi. Englantilaiseen varhaisbarokkiin pohjautuvassa kaappikellossa oli suoraviivainen, usein mahonkinen kaappi. Kello maalattiin usein mahongin värisävyjä tavoitellen ruskeiksi tai punaruskeiksi.

Suomessa kaappeja ryhdyttiin valmistamaan 1700-luvulla erityisesti Kokkolan seudulla, ja Ilmajoen suurpitäjässä ne tulivat huomattavan yleisiksi vuosisadan lopulla ilmeisesti Könnien kellonrakentajasuvun ansiosta.

Koristeellisten maalaustensa puolesta hienoimmilleen kellokaapit kehittyivät 1800-luvulla, jolloin rokokoon (noin 1750-1780) taivutetut linjat olivat suosiossa. Rokokootyyliset keskeltä kapenevat kaapit olivat tyypillisiä ennen kaikkea Pohjanmaalla, mutta niitä esiintyi paikoin Savossa saakka. Savoon niitä hankittiin usein Pohjanmaalta, missä käytiin paljon muun muassa suolanhakureissuilla. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalta tuotiin 1800-luvun alkupuolella kaappikello Suonenjoen Nuutilan kylään.

Usein kellokaapit tehtiin myös paikallisin voimin jossakin talossa. Koristeina käytettiin ovissa leikattuja symbolisia kuvioita kuten liljaa ja tiimalasia sekä numerotaulun yläpuolella koristelaitetta, johon kuului rokokoon simpukka-aihe. Yleensä kellokaapit maalattiin 1800-luvulla rokokoon väreillä, jolloin perusväri oli vaaleanpunainen, vaaleankeltainen tai vihreä; koristeina käytettiin kukkia ja köynnöksiä.

Sivu päivitetty 21.4.2004