Esihistoria Esihistoria

«Takaisin

Esihistorian käsitteitä

Asumuspainanne:

Muinaisen asumuksen paikan osoittaa usein matala, muodoltaan soikea tai pyöreähkö painanne. Kivikaudella osa asumuksista oli tapana rakentaa kaivamalla ne osittain maan sisään. Suorakaiteen muotoinen lattia-ala rajattiin muutamalla hirsikerralla. Kateaineista ei ole juuri säilynyt merkkejä, mutta asumukset lienee katettu ohuemmilla puunrungoilla, joiden päälle on voitu laittaa esim. tuohikerros ja turvetta. (Maiseman muisti 2001, 313)

Iskos:

Iskokset ovat teräväsärmäisiä kivensirpaleita, jotka ovat syntyneet työstettäessä esineitä kivestä iskemällä. Valkean värinsä ansiosta erityisesti kvartsi-iskokset erottuvat maasta monia muita jätteitä paremmin ja ovat usein ensimmäinen merkki muinaisen asuinpaikan sijainnista. (Huurre 1995, 43.)

Kaavin:

Kaavin on työkalu, jota on käytetty nahkojen muokkauksessa lähinnä rasvan kaapimiseen nahasta. Kaapimia valmistettiin esihistoriallisella ajalla esimerkiksi yksinkertaisella iskentämenetelmällä kivestä, mutta myös sarvesta ja luusta. (Huurre 1995, 53.)

Kulttuurikerros:

Kulttuurikerrokseksi kutsutaan maakerrosta, joka sisältää ihmistoiminnasta jäljelle jäänyttä materiaalia. Kulttuurimaa voi olla mm. likaista, punertavaa ja noensekaista ja sisältää palaneen luun muruja. Suomessa löydöt tulevat yleensä esiin maanpinnan tuntumasta, heti turpeen alla olevan vaalean huuhtoutumiskerroksen alta. (Lehtinen 1989, 53.)

Kuppikivi, uhrikivi, kuppikallio, uhrikallio:

Kuppi- eli uhrikivet ovat maakiviä, joihin on tehty matalia pieniä pyöreitä syvennyksiä, ns. uhrikuoppia. Uhrikuoppa voi olla myös kalliossa. Kuoppien lukumäärä vaihtelee yhdestä useisiin kymmeniin. Kuppikivet liittyvät uhraukseen ja palvontaan. Kuppikivet sijaitsevat usein vanhojen kylien ja peltojen läheisyydessä. Kuppikivien käyttö on alkanut rautakaudella ja jatkunut paikoin historialliselle ajalle, joskus jopa 1900-luvulle. Perimätiedon mukaan kivien kuppeihin olisi pantu esimerkiksi viljaa, maitoa ja kalaa sato- ja pyyntionnen toivossa. Kuppeihin kerääntynyttä vettä tiedetään käytetyn silmäsairauksienkin hoitoon. Rautakautisten kalmistojen tuntumassa sijaitsevat kuppikivet on yhdistetty vainajienpalvontaan. (Maiseman muisti 2001, 313)

Lapinraunio:

Lapinrauniot ovat Sisä-Suomen varhaismetallikautisia hautaröykkiöitä, jotka koottiin kivistä ilman maatäytettä ja joiden alle vainaja tai vainajan poltetut luut laitettiin. Rauniot ovat toisinaan niin matalia, että ne saattavat olla osittain jäkälän tai varpujen peittämiä. Vanhimmat röykkiöhaudat sijaitsivat usein näköalapaikoilla korkeilla kallioilla, mutta myöhemmin röykkiöitä alettiin rakentaa myös asutuksen yhteyteen rinteeseen paikoille, jotka nykyisin ovat metsiä tai pellonlaitoja. Lapinraunio-nimitys tulee kansanperinteestä, jossa röykkiöhautoja on kutsuttu myös "lappalaisen haudoiksi" ja "metelinkiukaiksi". Rannikkoseudulla vastaavia rakennelmia nimitetään hiidenkiukaiksi. (Maiseman muisti 2001, 313 - 314.)

Pyyntikuoppa:

Pyyntikuoppia on kaivettu riistan suosimille kulkureiteille. Hyvin usein ne sijaitsevat kapeiden harjujaksojen kohdalla tai suo- ja järvialueiden rajaamilla kannaksilla. Aikoinaan pyyntikuoppaketjuihin on voinut liittyä puisia riistan kulkua ohjaavia aitoja tai pelkkiä murroksiksi kaadettuja puita. Maamme varhaisimmat pyyntikuopat ajoittuvat jo kivikaudelle, mutta niitä tiedetään käytetyn historialliselle ajalle asti. Kuopilla pyyntäminen kiellettiin maassamme vuonna 1898. (Maiseman muisti 2001, 314.)

Punamultahautaus:

Kivikautisissa hautaustavoissa merkittävää osaa näytteli punamulta, jolla maahan haudattava vainaja peitettiin joko kokonaan tai osittain. Punamultaa saatettiin laittaa mukaan myös hauta-antimeksi. Luonnossa esiintyvää punamultaa kuumennettiin rautaoksidipitoisuuden suurentamiseksi, jolloin aines sai hehkuvan punaisen värin. Punamullan käyttö vainajan peitteenä on yleismaailmallinen ilmiö ja se periytyy jo ihmisen varhaisesta historiasta. Luonnonkansojen keskuudessa kaikissa eri käyttömuodoissaan punamulta on ollut "elämän väri", jolla on vastustettu kuolemaa ja pahaa sekä annettu toivoa ikuisesta elämästä. (Lehtosalo-Hilander 1988, 79 - 83.)

Savi-idolit:

Tyypillisen kampakeramiikan asuinpaikoilta (3900 - 3400 eKr.) ympäri Suomea on löydetty savikuvioita, joilla on yleensä selvästi havaittava ihmisen muoto. Idoleiksi luetaan myös eläinhahmot sekä epämääräisemmät käärmemäiset savipötköt, joille ei ole osattu antaa mitään yksiselitteistä tulkintaa. Savi-idolit ovat saattaneet liittyä aikakautensa uskonnollisiin käsityksiin. (Lehtinen 1989, 67.)