© copyright Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, All rights reserved.
© copyright Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, All rights reserved.
Kelloniemen lossi Barsokevitschin kuvaamana 1907.
© copyright Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, All rights reserved.
Ratapenkereen tekoa. (Hyvinkään Rautatiemuseo)
|
Rautatie ja maantie Kuopiosta pohjoiseen
Vaikka rautatie pohjoiseen, Iisalmeen, oli valmis jo vuonna 1902, maantiesilta tuolta väliltä puuttui aina 1930-luvulle. Autot jouduttiin lastaamaan junaan ja ne kuljetettiin rautateitse salmen toiselle puolelle, josta taas jatkettiin matkaa omin neuvoin. Vuonna 1932 valmistui maantiesilta pohjoiseen johtavan rautatien rinnalle.
Kuopiosta pohjoiseen kuljettaessa on aina ylitettävä vesistö. Kapein ylityspaikka oli Toivalan ja Kelloniemen välinen salmi. Vuodesta 1748 vuoteen 1906 salmi ylitettiin lautalla, kapulalossilla.
Juhani Aho kuvaa lastussaan Tulo koulukaupunkiin ensimmäistä koulumatkaansa Iisalmesta Kuopioon syksyllä 1872. Losille tultaessa lastattiin pappilan ruuna kärryineen, matkatavaroineen ja matkustajineen lautalle. Ensikertaa nähtynä ja koettuna lossimatka herätti sekä koulupojassa että kyytihevosessa pelkoa, kun keinuvalla lautalla lähdettiin ylittämään suurta selkää kohti Kelloniemen rantaa.
Kun rata 1902 vedettiin Kuopiosta Iisalmeen, hylättiin Kelloniemen ja Toivalan välinen ylitys, ja rata rakennettin neljän kilometrin vesimatkalla saarten mm. Suo- ja Tikkalansaaren ja Sorsasalon läpi. Avoveteen tehtiin vahvat pohjustustyöt ja penkereet. Savon Sanomat kertoo 16.6.2002, että ensimmäisenä vuonna tuhat hevosta ajoi taukoamatta soraa Kallaveden pohjaan.
|